Meistä

Meist

Metsänurmen kylä on yksi Sakun kunnan 20:stä kylästä. Vakituisia asukkaita on yli 480, mutta kesäkautena määrä kasvaa moninkertaiseksi. Vuosikymmeniä vanhojen tilojen lisäksi  Metsänurmessa on satoja kesämökkejä, joissa pääkaupunkilaiset nauttivat kauniista ja luonnollisesta ympäristöstä. Historiallisesti  Metsänurmen kylä sijaitsee Yksnurmen kartanon alueella.
Kotikylän edustamiseksi ja kyläelämän kehittämiseksi perustettiin vuonna 1997  Metsänurmi RY eli Metsänurmen seura,  johon kuuluu  myös joitakin aktiivisia kesäasukkaita. Viidessätoista vuodessa on kunnostettu vanha riihitalo, jossa sijaitsee nykyisin ”kylätupa” ja kotiseutumuseo.  Lisäksi on  tehty 8,5 kilometrin pituinen Yksnurmen- Metsänurmen luonto- ja retkipolku, rakennettu kyläkeinu; julkistettu kaksi kirjaa paikallishistoriasta (”Tuntematon kylä Yksnurmi” ja ”Yksnurmen kartano ja kylät”); järjestetty paikallisia ja isompia tapahtumia: kyläkokouksia, talkoopäiviä, vietetty monta kunnan juhannusjuhlaa. On myös laadittu kylän kehityssuunnitelma.  
Useiden vierailijoiden ohella Metsänurme seura on osoittanut vieraanvaraisuuttaan sekä Viron presidentille että Eduskunnan puhemiehelle. 
 Nykyinen Metsänurmi RY on muuttunut pelkästä kyläseurasta mm maatilamatkailuyrittäjäksi joka tarjoaa monenlaisia palveluita:

  • tilojen vuokraus (takkahuone 60 hlö:lle, seminaari- ja kokoustilat 40:lle)
  • juhlien järjestäminen (Virolainen pitopöytä, musiikki ym)
  • retkijärjestelyt
  • mökkimajoitus
  • sauna

Lisätietoja: metsanurme@gmail.com  tai  +372 5306 5503  Suomenkielinen palvelu! Tervetuloa Metsänurmeen!

 

     
 
Vanha riihitalo                             Kyläkeinu                                  Takkahuone
 
   Katso lisää kuvia Gallerista (Galerii)  
 
Self guided audio tour app image